 |
| Sininen hetki aikaisella aamukävelyllä |
Maan päällä -blogi syntyi vuonna 2012, kun olin kahden pienen lapsen kanssa kotona ja kaipasin sosiaalista kontaktia "ulkomaailmaan" ja verkostoitumista. Jotkut ovat kysyneet, mistä blogi sai nimensä: nimen keksin yhdistelemällä etu- ja sukunimeäni. Blogin teema on matkansa varrella pyörinyt suhteellisen laajan skaalan ympärillä: kirjoittaminen, hyvinvointi, jooga, lapsiperheen arki, lapset, työnhaku ja valokuvaus.
Blogi on palvellut niin antoisana harrastuksena kuin itsetutkiskelun kanavana ja mahdollistanut tutustumisen saman henkisiin ihmisiin ja mielenkiintoisiin uusiin asioihin. Olen tästä kaikesta hyvin kiitollinen. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on aika mennä eteenpäin hieman uusin tuulin.
Olen jonkin aikaa puntaroinut blogin lopettamisen ja jatkamisen välillä. Tällä hetkellä aikaa ja jaksamista ei oikein riitä blogin päivittämiseen aikaisempaan tyyliin. Blogia olen päivitellyt pitkälti vain omaksi ilokseni ja nautin siitä edelleen, mutta haluan sen tapahtuvan ilon kautta ja hieman kevennettynä. Tällä tarkoitan vähemmän päiväkirjamaista itsetutkiskelua ja enemmän visuaalisuutta. Toinen mielekäs harrastukseni on valokuvaus, jossa haluan kehittyä ja josta haluan oppia lisää.
Olenkin päättänyt jatkossa yhdistää nämä kaksi itselleni kivaa asiaa: bloggaamisen ja valokuvauksen. Jatkossa Maan päällä on siis ainoastaan valokuvablogi, joka keskittyy valokuvauksen alkeisiin sitä mukaa, kun itse opin lisää sekä omien kuvien esittelyyn, vaikkei aina niin täydellisiä.
Olet tervetullut mukaan tälle uuden oppimisen matkalle! Toivottavasti saan pitää teidät "vanhat" lukijat edelleen mukana :)